maanantai 22. tammikuuta 2018

minusta tuli puoliylläpitäjä!


Vitsit oon odottanut, että pääsen tännekin kertomaan tästä asiasta. Nimittäin me allekirjoitettiin eilen puoliylläpito sopimukset Veikosta ja oon niin iloinen. Oon vihdoin löytänyt juuri sellaisen hevosen johon haluan panostaa ja jonka kanssa haluan kehittyä yhdessä ratsukkona.  En maltakaan odottaa, että päästään tunneille ja kunnolla treenaamaan, sillä nyt jos koskaan se on mahdollista!

Nyt on myös todella paljon intoa ja motivaatiota myös tähän blogiinkin ja aijon myös päivittää ulkoasunkin kun kerkiän. Olen myös suunnitellut muutamia postauksia, joita voisin tänne blogin puolelle kirjoittaa. Esimerkiksi olen miettinyt, että jossain kohtaa voisin kirjoittaa minkälaista on puoliylläpitää hevosta ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Aina saa myös tietysti ehdottaa ja toiveet otetaankin huomioon.  Ajattelin myös tehdä jonkin verran Veikon kanssa maasta käsin töitä, niin päästään myös luomaan luottamusta paremmaksi meidän välillä.

Otettiin kaverin kanssa kuvia tallilla, ja omasta mielestäni ne onnistu tosi kivasti, joten laitan niitä tämän postauksen yhteyteen. Mutta eipä mulla muuta tähän postaukseen ollut joten se olisi ensi kertaan.





.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tää on kyllä nätti hevonen! :) Ja hei, onnea uudesta kavioliitosta, varmasti todella mahtava mahdollisuus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paljon!:) Tää on kyllä tosi kiva hevonen ja odotankin paljon mitä kaikkea päästään vielä tekemään!

      Poista