sunnuntai 14. helmikuuta 2016

hyvää ystävänpäivää!

Tosiaan hyvää ystävänpäivää myös meiltä täältä! Ei ole kauheasti tultu ratsasteltua hevosia
nyt kun kelit ovat olleet huonoja. Päätin myös olla tänä vuonna kaatumatta ,joten
jätin viimeviikon ratsastelut välistä. Perjantaina kuitenkin keli näytti niin lupaavalta ,että
päätin lähteä hevosten omistajan kanssa tallille. Samalla autoin häntä tekemään iltatallin,
joten vaihteeksi meni sitten koko ilta hevosten parissa, joka olikin pitkän ajan jälkeen tosi 
rentouttavaa. Onhan se hevosten läsnäolo ainakin minulle tosi terapeuttista kaikkien koulu
stressien ohella.
söppänä <3
Postauksen kuvat on tosiaan pari viikkoa sitten otettuja. Perjantaina menin Söpiksellä ihan vaan kevyesti ravia ja käyntiä mutta jännästi neidillä oli muutaman vapaa päivän jälkeen aikamoinen kiire. Käynnin jälkeen otettiin ravia, ja menin sillä periaatteella, että saan Söpiksen menemään hyvää hiljaista ravia ,ettei se vaan koita juosta mun alta pois. Loppujen lopuksi sainkin sen rauhallisen ravin sieltä näyttäytymään ,ja siihen oli hyvä lopettaa ja antaa pitkä ohjat. Kyllä se on vaan niin ,että mitä enemmän tähän poniin tutustuu niin sitä enemmän alkaa siitä tykätä!



Ponny ja Söpis toivottaa myös hyvää ystävänpäivää!
Söpiksen jälkeen otin Ponnyn tarhasta ja vaihdoin märän loimen kuivaan. Ponnyn kanssa tein sitten
vähän maasta käsittelyä. Lähinnä pysähdyksiä ja peruutuksia. Näiden jälkeen tehtiin iltatalli loppuun ja lähdettiin kotia kohti. Tallilla meni vaihteeksi taas viidestä yhdeksään. Mutta tallilla menee aina
aikaa ja sekin on vähän sillain ,että jos sanoo jollekin  "joo mulla menee enää hetki" niin oikeasti  meneekin se kaksi tuntia. Mutta aika kuluu kun on hauskaa, eikö se vähän näin ole :) .

"saisinks mää jo sen porkkanan"
"mä näytän sulle kieltä"

Mutta toivottavasti teillä oli oikein mukava ystävänpäivä ja ystävänpäivänä on aina kiva mennä moikkaamaan vaikka heppaystäviä! Niiden kanssa on aina mukavaa!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Maneesilla

Anteeksi jo alussa siitä ,että tämän postauksen piti tulla jo aikoja sitten mutta en vaan millään ole koulu kiireiltäni tietokoneen äären kerennyt istua. Nyt kuitenkin koeviikon päätteeksi kerkesin
istua koneen ääreen ,ja vihdoista viimein kirjoittaa meidän maneesi käynnistä. Oltiin tosissaan maneesilla jo joskus lomalla. Meidän talliporukan kanssa lähdettiin kentän oltua niin huonossa
kunnossa ,että ei siinä voinut ratsastaa. Mutta onneksi maneesille ei autolla ole pitkä matka.
Oltiin varattu maneesi meille ,koska taliltamme lähti neljä hevosta niin oli hyvä että tilaa jäisi
vielä ratsastaakkin. Tällä kertaa tehtiin niin ,että ratsastin Ponnyn ja toinen omistaja Söpiksen.


Maneesilla laitettiin hepat kuntoon ja lähdettiin kävelemään alku käyntejä ,joiden jälkeen ruvettiin
käynnissä tekemään voltteja.  Ponny alkoi jo alusta asti kuuntelemaan ihan hyvin ja taipumaankin.
Itse tein myös muutamia pysähdyksiä , jotta Ponny olisi kunnolla kuulolla. Aika pian ruvettiin ottamaan ravia. Ponny sähelsi todella paljon aluksi kyttäillen ihmisiä laidoilla ja yllättäen maneesin
peilit olivat ihan hirveitä, kun niistä näkikin itsensä. Sain tehdä siis aika paljon töitä, että Ponny alkoi oikeasti keskittymään ja vertymään. Mutta täytyy kyllä mainita se, että se liikkui tosi hyvin omalla
moottorilla eikä sitä tarvinnut puskea kauheasti eteenpäin, mutta ei kuitenkaan liikaa juossut alta pois.

Seuraavaksi otettiin sitten laukat ,jossa alkoikin tulemaan heti ongelmia. Mitkä lähinnä johtuivat
itsestäni. Eka laukka pätkä meni muuten hyvin paitsi Ponny teki sen että  yritti stopata ,jonka
jälkeen se veti pään alas. ,tässä kohtaa olisi ennemminkin täytynyt vain antaa pohjetta ,jotta se ei ois pystynyt tekemään niitä stoppeja, mutta päin vastoin vedin ohjasta minkä takia Ponny tiputti raville. Jatkoin kuitenkin laukkojen nostamista ja lopulta saimmekin ihan hyviä pätkiä. Sitten otettiin vielä loppu käynnit. Olin oikein tyytyväinen ponnyyn koska se kuunteli lopuksi ihan hyvin. Suurimmat virheet oli kuitenkin omassa ratsastuksessani ja olisi pitänyt vain uskaltaa ratsastaa eteenpäin niissä tilanteissa. Mutta näistä opitaan ja seuraavalla kerralla muistaa sitten jo ettei tee samoja virheitä.