lauantai 23. tammikuuta 2016

Uusi alku

Näin uuden vuoden kunniaksi päätin aloittaa kaiken ihan alusta ,ja poistaa kaikki vanhat postaukset. Olin tosiaan miettinyt tätä jo aika kauan,  mutta en ollut raaskinut vielä tehdä sitä nyt kuitenkin oli juuri sopiva aika sille. Blogini nimi tulee pysymään samana kuten myös osoite. Uusi banneri tulee heti, kun saan sen.  Muutenkin haluan ehostaa blogini ulkoasua paremmaksi.  Myös samat tutut hepat tulee seikkailemaan postauksissani. Uuden alun myötä haluan myös monipuolistaa postauksiani ja kuulla teiltä lukijoilta ideoita siitä mitä esim. erikoispostauksia haluaisitte nähdä.


Ajattelin myös ,että voisin kirjoitella muutamia postauksia ihan lifestyle tyyppisesti tänne blogin puolelle?  Hevosmessutkin on muuten taas parin kuukauden päästä! Kuinka moni on menossa? Me mennään taas jonkun näkösellä porukalla messuille,että siellä sitten nähdään! Varmaankin parin päivän päästä jo tulossa seuraava postaus siitä kun oltiin maneesilla. Mutta lähetelkää toki ideoita blogin suhteen!