Luin toissa päivänä Unelmista totta blogia ja siellä oli Jalustin.netin postaushaaste pahimmasta
tippumisesta. Kiinnostuin ja päätin itsekin lähteä mukaan tähän haasteeseen , sillä onhan sitä tullut
tiputtua yhden jos toisenkin kerran.
Erityisesti mieleeni muistuu viime kesältä yksi tippuminen. Olin tosiaan siis viime heinäkuussa leirillä Star tallilla Sastamalassa. Siellä sitten meillä oli loppukisoina esteet. Itse olen enemmänkin
koulu puolen ratsastaja , mutta onhan sitä joskus tullut pieniä hypättyä, joten ei ollut noi esteet
ihan ominta alaa. Kuitenkin päätin lähteä kisaamaan ja sain ratsukseni Russponi Typyn.
Olin jo leirin alussa ratsastanut Typyllä , joten tiesin jo vähän minkälainen se olisi. Mutta
esteillä se olikin kunnon estetykki. Noo olin toinen lähtijä. Tervehdin ja lähdin ratsastamaan
otin ravin mutta Typy nostikin laukan, noo päätin sitten laukata kierroksen ja rauhoittaakseni
Typyn takaisin raviin ja nostin sitten itse laukan ja lähdin ylittämään esteitä rata meni hyvin kunnes
oli viimeisen esteen aika.
Hypättiin este ihan normaalisti kunnes Typy kääntyi heti esteen jälkeen ja multa meni tasapaino.
Suojatakseni pääni käännyin ja tipuin alaselälleni. Ensimmäinen mitä tunsin oli viiltävä kipu
alaselässä. Pian mut yritettiin nostaa mutta jo siinä vaiheessa tunsin, että jalkani eivät kanna
Mut laskettiin maahan makaan ja soitettiin ambulanssi.
Pian ambulanssi tulikin ja mut siirrettiin paareille rankalaudalla, koska mulla epäiltiin, että mun selkä tai häntäluu on murtunut . En suostunut kanyyliin, joten mulle ei sitten annettu kipulääkettä.
Lopulta oltiin perillä. Jouduin odottamaan ainakin kolme tuntia ennen kuin pääsin röngteniin. Sinne
päästyäni mulle ilmoitettiin että selässä ei näkynyt murtumia ja se olikin vain revähtänyt sain kipulääkkeitä ja pääsin lepäilemään kotiin. Eli loppu hyvin kaikki hyvin!
On sitä tullut tiputtua joskus muulloinkin vähän pahemmin, viime vuonna pääsin myös ensiapuun
tikattamaan leukani, joten on sitä vuosien varrella sattunut ja tapahtunut. Tuo kuitenkin jäänyt hyvin mieleeni ambulanssi kyydistä. Täytyy varmaankin nyt koputtaa puuta ja sanoa , että nyt ei ole
vähään aikaan tullut tiputtua.
En ole kauheasti hypellyt esteitä sen jälkeen ei sen takia , että minulla olisi pelkoa mutta enemminkin
siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Ainoana asiana mikä tippumisesta on jäänyt selän kipeytyminen aijempaa helpommin ja tottakai siitä on jäänyt pieni jännitys esteitä kohtaan ja olenkin miettinyt
että mitä se elämä olisi nyt jos selkä olisikin murtunut. muistan edelleen miten ampulansissa mietin
sitä jos se olikin viimeinen kerta kun pystyin ratsastamaan. Ainakin on oppinut arvostamaan terveyttään. ja sitä että sinne satulaan saa joka viikko nousta!
 |
| Typyn fiilikset tähän loppuun vielä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti