sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Veikko treenaa

Tässä postauksessa voisin vähän kertoa ,että mitä me ollaan nyt Veikon kanssa kuukauden aikana tehty ja myös vähän mitä meinataan tulevaisuudessa tehdä.


Nyt ollaan tosiaan lähinnä menty kentällä, koska on tosiaan uusi paikka ja ei olla vielä päästy maastoja stekkaamaan. Olen kuitenkin sopinut yhden meidän tallilaisen kanssa, että hän tulee meille näyttämään maastoja niin päästä sitten maastoilemaankin.

Nyt kentällä ollaan lähinnä keskitytty siihen, että Veikko kuuntelisi mua ja päästäisiin tekemään asioita monipuolisemmin. Veikko nyt aika paljon varsinkin tänään ollut tosi huono avuille se on yrittänyt juosta niitä vain pakoon, joten varsinkin ravissa ja käynnissä keskityttiin siihen, että Veikko kuuntelee. Hirveän paljon se haluaisi puskea myös sisään päin kun ravataan, joten se tekee laukan noston käytännössä mahdottomaksi. Tämän takia meillä on ollut ongelmia laukan kanssa. Mutta onneksi ollaan saatu siihen apua joten eiköhän se siitä ,mutta pidemmittä puheitta voitaisiin mennä kuviin jotka kertoo vähän enemmän meijän menosta! Ella tosiaan oli kuvaamassa meitä ja mun
mielestä nää kuvat onnistu säästä huolimatta hyvin!




 Veikon kanssa olisi tulevaisuudessa kiva päästä treenaamaan ja tekemään
                 monipuolisesti asioita. Kuitenkin itse enemmän kouluratsastuksesta kiinnostuneena
                    enemmän sitä painottaen. Tunteja aletaan ottaan, kun saan aikaseksi semmoisia varata
                    kisakentät ehkä kaukana tulvaisuudessa, sitä en vielä tiedä. Kunhan nyt ensin laukka ja muukin rullaamaan niin se oisi jo hyvä!




                   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti