lauantai 11. kesäkuuta 2016

Voi sitä riemun määrää!


Nyt olisi vuorossa ihan perinteisesti heppojen kuulumisia. Hepat päästettiin jo kesäkuussa laitumille pari kilsaa tallista. Mutta itse olin eilen vasta niitä kuvailemassa, kun omistajan kanssa heppoja mentiin ratsastamaan. Molemmille kuuluu siis oikein hyvää!

Eilen kävin tosiaan omistajan kanssa ratsastamassa hepat. Päädyttiin ratsastamaan hepat laitumelta talille. Matka taittui oikein mukavasti ja hepat olivat todella lunkeja. Varsinkin Söpis suhtautui
tavalliseen tapaansa kaikkeen todella rauhallisesti. Söpistä voisi melkein jopa sanoa pommin-
varmaksi. Vaikka tuskin kukaan hevonen 100 prosenttisen varma maastossa on, hevoset ovat kuitenkin pakoeläimiä ja niillä on herkkä kuulo.

Kentällä lähdettiin ravailemaan omaan tahtiin. Söpis oli aluksi todella laiskan oloinen ja sitä
joutui aika lailla puskea eteenpäin, mutta loppua kohden neiti ravasi jo oikein reipasta ravia.




    Koska Söpiksen laukka ei vielä pyöri kunnolla. Reenattiin nostoja aika paljon. Söpis teki monta
    hyvä laatuista nostoa. Yritti täydestä sydämestään joka kerta ja sen kyllä huomas.  Se on niin
    ihanan yritteliäs heppa! Onhan nuo molemmat. Nyt tuli enemmän kuvapostaus. Mutta nauttikaa
    kuvista!



Söpistä ei kiinnostanu enää..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti