lauantai 19. maaliskuuta 2016

Pelto treenit


Taas pitkästä aikaa pääsen istumaan koneen ääreen ja avaamaan vähän ajatuksiani teille. Jotenkin
niin ihanaa ,että kohta on taas kevät! Talvi ei todellakaan ole mua varten, vaikka löytyyhän siitä
hyviäkin puolia, kuten vaikka pelto revittelyt.

Oltiin tosiaan noin viikko sitten vähän päästelemässä höyryjä hevosista pelolla ja ai ,että voin sanoa
että hauskaa oli niin meillä kuin hepoillakin. Mulle tää oli tosiaan tän vuoden ekat peltoilut. Ei vaa-
dittu hepoilta pelolla mitään ihmeitä. Mentiin kaikki askellajit vaan rennosti läpi.


 Meillä meni tosi hyvin ja Söpis oli aivan loistava! Mentiin perus alkukäynnit, jonka jälkeen otettiinkin ravi, ja sitten nostettiin vielä laukat molempiin suuntiin. Söpis oli niin innoissaan että se näytti kuulemma aivan liitävältä lihapullalta.

Käytiin vielä lopuksi kävelemässä loppukäynnit tiellä. Tällä hetkellä on aika kesää odottavainen fiilis. Jotenkin ei millään malttaisi odottaa ensinnäkin sitä ,että pääsee itse kulkemaan tallille skootterilla, koska onhan silloin nyt kaikki paljon helpompaa, saa mennä milloin tykkää ja tulla.
Onhan kesässä myös se että kentällä voi mennä ja tehdä ihania maastolenkkejä ilman että kaikki
paikat on heti jäässä. Koska minä ainakin vihaan sitä kun kokoajan on kylmä , ja olenkin enemmän kesä ihminen.

Liikutin hepat Sinin kanssa vielä maanantainakin. Tosin menimme kahden rankan päivän jälkeen
vain rennon käynti lenkin tiellä. Ponny näki kaikissa postilaatikoissa mörköjä, ja Söpis tapansa mukaisesti vain ihmetteli ,että mitä siellä muka on. Välillä se saattoi myös säpsähtää ja ihmetellä, että
mitä sitä nyt säikähdettiin.  




Söpis kuunteli tosihyvin!
jiihaa!!



Tänään kävin heppojen toisen omistajan Marisan kanssa maastossa. Oli tosiaan liukasta oikeestaan
joka paikasta, joten päädyttiin hinkkaan ravia ja käyntiä yhtä tien pätkää joka oli se ainut sulanut
kohta. Sen jälkeen päädyttiin vielä kävelemään metsään. Tää on tätä talven "ihanuutta"!

Nyt sitten vaan toivotaan että se kesä tuolta pikkuhiljaa tulis jo ja päästäisiin nauttimaan lämpimistä keleistä. Itellä oli ainakin alkuviikosta niin keväinen olo , mutta sitten tulivat takaisin nää ihanat
pakkaset, ja taas sain tänäänkin palella. Mutta eiköhän se tästä! Kuvia tuli paljon koska Marisa oli kuvailemassa meitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti